Yrityksestä

Talvipallo ky on vuonna 2016 perustettu perheyritys, jonka päätoimiala on mehiläistarhaus. Yrittäjänä toimii Juha Santala. Mehiläistarhausta on harjoitettu nykypaikassa jo aiemminkin, sillä Sailan (Juhan vaimo) isä piti mehiläisiä viiden vuosikymmenen ajan. Saila jatkoi tarhausta pienimuotoisesti ja parin vuoden tauon jälkeen Juha otti vastuulleen jatkaa mehiläistarhausta ja aloitti mehiläistarhaajan ammattitutkintoon tähtäävät opinnot keväällä 2015. Ammattitutkinnon Juha suoritti hyväksytysti syksyllä 2016.

Ensimmäiset mehiläispesät hankimme heinäkuussa 2015. Tarhausta laajennettiin kesän 2016 kuluessa ja talvehtimaan syksyllä 2016 jäi 21 pesää. Keväällä 2017 tuli kolmen pesän tappiot ja uuteen satokauteen lähdimme 18 pesällä. Kesän aikana pesiä lisättiin jaokkeilla ja parilla parvella 32 pesään. Hoitokausi 2018 alkoi 26 pesällä ja sen päättyessä pesiä oli 45.

Tarhoja meillä on tällä hetkellä seitsemän, joista suurin , joka on käytännössä kaksi eri tarhaa, sijaitsee kotitalomme yhteydessä. Muut tarhat ovat Harvialassa, Luolajassa, Ilamossa, Rannikontien varrella ja Hauholla. Tarhojen hunajat ovat eri makuisia, koska jonkun tarhan keruualue on pääosin metsää ja jonkun tarhan apila/voikukkapeltoa rapsilla.

Viime vuoden aikana golfvalmennus nousi toiseksi päätoimialaksi, kun Juha valmistui golfin Assistant Trainer -koulutuksesta. Vuoden 2019 aikana tavoitteena on suorittaa PGA:n 4-tason valmentajakoulutus.

Yhteistyökumppanit

Mehiläishoitajat
Hunaja

K-Citymarket Hämeensaari

K-Supermarket Hattula