Yleinen

Hellekesä: ilo vai suru?

Hei taas pitkästä aikaa!

Kulunut kesä oli upea, koska saimme nauttia pitkästä ja kuivasta hellekaudesta. Näin vastaisivat varmaan lomailijat ja auringonpalvojat. Mehiläishoitajalle kesä taas oli painajainen: kaikki kasvit kukkivat lähes yhtäaikaa eivätkä mehiläiset ehtineet kerätä kaikkea saatavilla olevaa satoa. Kuumuus ja kuivuus aiheuttivat sen, että kasveista ei saanut mettä kuin lyhyen ajan.

Sato jää pieneksi, ainakin Talvipallon tarhoilla. Osa pesistä on kerännyt hyvin satoa, osa taas todella heikosti. Osa pesistä jäi heikoksi talven ja kevään jäljiltä eikä niissä ollut riittävästi keruuvoimaa. Mennyt talvi oli Talvipallon historian huonoin ja tuhoisin talvi. Talvitappiot olivat merkittävän suuret. Osa oli ”luonnollisia” talvitappioita punkin ja jyrsijöiden aiheuttamana, mutta osan luulen johtuneen yllättävästä lumimyrskystä, joka tukki lentoaukot. Olin nimittäin paria päivää aiemmin poistanut lentoaukkojen suojana olleet levyt ja lumi pääsi tuiskuttamaan lentoaukkoihin ja jäätymään. Tällä kerralla laiskuus olisi ollut hyve.

Tarhoilla olo oli hyvä laihdutuskuuri, mutta lyhytkestoinen. Parhaimmillaan lähti 3kg nestettä päivän aikana. Tosin perjantai hoitopäivänä saa aikaan luonnollisen nesteytyksen myöhemmin illalla. Vettä, luonnollisesti.

Hunajan hintoihin en vielä ole puuttunut, mutta lopullisen sadonkorjuun jälkeen tarkastelen tilannetta uudelleen.

Golfrintamalla on tapahtunut paljonkin, lähinnä opiskelun saralla. Valmentajan ammattitutkinnon suorittaminen on loppusuoralla, näytöt ovat lähiaikoina ja suurin osa kirjallisesta materiaalista on tuotettu. Nähtäväksi jää, kuinka suuren osan Talvipallon toiminnasta golfvalmennus saa jatkossa.

Aikoja saa varata suoraan minulta, mikäli katsot tarvitsevasi tukea golfharrastuksessasi, joko tekniikan osalta tai pelin osalta.

Hyvää alkanutta syksyä kaikille

Juha