Yleinen

Sadonkorjuu alkoi

Yhden tarhan pesät ennen sadonkorjuuta
Yhden tarhan pesät ennen sadonkorjuuta

Ensimmäiset hunajat pääsadosta on juuri kerätty. Vaikka laatikkopinot olivat komeat, ei niistä satoa paljon saatu. Uusien kennojen rakentaminen tapahtui hunajasadon kustannuksella, mutta positiivisesti ajatellen se on työtä, joka kantaa satoa ensi kesänä. Erityisesti keväällä ensimmäisten laatikoiden lisääminen onnistuu paljon paremmin, kun mehiläisten ei tarvitse ihmetellä tyhjiä pohjukkeita, vaan ne pääsevät keräämään mettä ja siitepölyä valmiisiin kennoihin.

Tosin ei tuo lämmitä tällä hetkellä, pesien tuotto jää pienemmäksi kuin kuvittelin. Toivottavasti kysynnän ja tarjonnan laki on tarhaajan puolella hunajan myyntihetkellä.

En kuitenkaan vielä heitä kirvestä kaivoon, sillä pesiin jäi vielä saman verran, ehkä enemmänkin peittämätöntä hunajaa kuin mitä peitettyä tänään pesistä korjattiin. Jos säät sallivat, mehiläiset ehtinevät prosessoimaan sen eli kuivaamaan ja peittämään sen.

Hunajan kosteusprosentin tulisi olla mielellään 16,5 – 17,5 %, jotta se täyttää laadukkaan hunajan laatuvaatimukset. Liian kostea hunaja saattaa alkaa käymään.

Huomenna linkoan hunajan, joten silloin tiedetään kilomäärät.