Talvea kohti

Mehiläistarhaajan vuosi alkaa kääntyä talviasetuksia kohti. Ruokinta on paria pesää vaille valmis ja pesät ovat lähes valmiita talvehtimaan.

Säät kylmenevät ja mehiläisten lento alkaa loppua. Pesissä on ruokaa hyvin, mutta yksi pesistä ei selviä talveen asti. Se ei ole ottanut ruokaa vastaan ollenkaan. Olisi pitänyt olla valppaampi ja tarkistaa pesän ruokatilanne välillä. Pesä näytti hyvältä alussa, mutta nyt se on kuiva kuin kirjoittajan suu sunnuntaiaamuna. Yksi pesä, se viimevuotinenkin murheenkryyni, on hieman vajaasti pakannut talviruokansa, mutta se selvisi viime talvenkin yli. Katsotaan.

Mitä jäi kaudesta käteen. Kaksi – kolme tapettua pesää omilla hoitovirheillä, paljon parvia, vähän hunajaa. Paljon oppia ja oivalluksia. Pahinta oli kesäkuussa, kun kentältä kotiin tullessa yhden viikon aikana odotti lähes joka päivä parvi, joko naapurin vadelmapensaassa tai omenapuussa. Parasta oli saada pojat innostumaan mehiläishoidosta. Ei tarvinnut kertaakaan pakottaa mukaan. Niin ja tulihan sitä hunajaakin. Ja asiakkaita. Ja asiakkaista tuli jälleenmyyjiä. Kiitos Annelle ja erityisesti Minnalle sekä AJ:lle.

Oman tuotteen osalta yllätyin sekä palautteesta että paikallisuuden merkityksestä. ”Tämähän on paljon parempaa kuin kaupan hunaja”, sanoi eräskin asiakas viitaten suurtuottajien pakkaamaan hunajaan. Paikallisuus tuli esille konsulenttina toimiessani. Oman kylän tuote tekee kauppansa.

Hinta on korkeahko, mutta en tiedä, kuinka suuri este kaupassa olevalle omalle hunajalle asettamani hinta on. Itse myytynä hinta ei ollut este. Hunajaa on enää kymmenen kiloa varastossa, joten eiköhän se sieltä lopu ennen uutta satoa. Kaupassa sitä vielä viime viikolla oli.

Niin. Jäljellä ovat enää hiiriestimien laittamiset ja loppusyksyn punkin torjunta. Hunajalinko kaipaa remonttia, onhan sillä jo ikääkin. Linkoomon saneeraus ja kakkuvaraston teko on edessä syksyn ja kevään aikana.

Kiitos kaikille asiakkaille.